Demareita

 
 

Kirjautuminen






Salasana unohtunut?
Kirjautuminen vain ylläpidolle.
Etusivu
Tradekan edustajiston vaalit 5-25.3.2010 PDF Tulosta Sähköposti
12.03.2010

Osuuskunta Tradekan edustajistoon valitaan maaliskuussa 110 jäsentä. Vantaalta on 5 hyvää sosialidemokraattia ehdokkaana. 

Osuuskunta Tradeka–yhtymä käy maaliskuun edustajistovaaleihin myötätuuli purjeissaan. Taloudellinen tulos vuodelta 2009 parani roimasti edellisvuodesta.

Edustajistoon valittavat aloittavat kuuden vuoden kautensa toisenlaisissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä vuonna 2004. Osuuskunnan yrityssaneerausvaihe oli silloin juuri päättynyt.

 hako_jukka.jpg ihalainen_tuija.jpg   kemppinen_hilkka.jpg riikonen.jpg   tuomela_tatu.jpg

 29 Jukka Hako

Filosofian maisteri

Vantaa

 31 Tuija Ihalainen

Toimistopäällikkö

Vantaa

 34 Hilkka Kemppinen

Filosofian maisteri

Vantaa

 45 Matti Riikonen

Eläkeläinen

Vantaa

 50 Tatu Tuomela

Järjestö- ja koulutussihteeri

Vantaa

– Siihen kulunut vuosikymmenen keikuttiin kuilun partaalla, toimitusjohtaja Juha Laisaari muistelee.

Saneerauksen kuluessa maksettiin pois velat pankeille ja valtiolle. Velkaa jäi silti melkoisesti. Ratkaisuksi löydettiin yritysjärjestely.

Osuuskunta myi enemmistön vähittäiskauppaa harjoittaneesta Tradeka Oy:stä IK Kapitalille. Samassa yhteydessä Wihurista tuli myös Tradeka Oy:n omistaja. Yhtiö muutti joulukuussa 2008 nimensä Suomen Lähikauppa Oy:ksi. Sekä osuuskunnan että Wihurin omistusosuus on 16 prosenttia, IK Kapitalin 65 prosenttia.

Osuuskunta omistaa lisäksi kokonaan hotelli– ja ravintolatoimintaa harjoittavan Restel Oy:n. Vuonna 2008 osuuskuntakonserni teki 18 miljoonan tappion, viime vuonna 27 miljoonan voiton.

– Laman oloissa tulos on varsin hyvä, Laisaari sanoo.
Uuden edustajiston huomassa on konserni, jolla on vahva kassa ja korkea, 85 prosentin omavaraisuusaste.

Kannattavasti ja vastuullisesti

Osuuskunnan keskeisiä lähitulevaisuuden tavoitteita on kehittää jäsenistölle kohdennettuja etuja. Niitä tuottaa Restelin ja Suomen Lähikaupan lisäksi mm. Pajulahden urheiluopisto.

– Tämän yhteistyön laajentaminen uusiin tahoihin on yksi vaihtoehto, Laisaari hahmottelee.

Hän muistuttaa, että aktiiviset jäsenet voivat vaikuttaa osuuskunnan toimintaan ja uudistaa sitä tarvittaessa.

Tradeka–yhtymän hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Pohjola sanoo nykyisen varallisuusaseman luovan aivan toiset mahdollisuudet kehittää toimintaa ja jäsenetuja kuin osuuskunnalla oli vuosikymmeneen.

– Liiketoiminnan on kuitenkin oltava tervettä. Jos se ei ole, omat resurssit alkavat huveta, eikä silloin voida jakaa mitään ulos.

Pohjola katsoo, että eettiset arvot ja kannattava liiketoiminta voidaan sovittaa yhteen. Osuuskunta on korostanut yhteiskuntavastuuta. Käytäntöön sitä on sovellettu mm. tukemalla yleishyödyllistä toimintaa.

– Ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa osuuskunta otti käytäntöön YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet.

Hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Iivo Polvi näkee osuustoiminnan yhtenä perusarvona vastuun yhteiskunnasta, ja "siksi se nivoutuu kiinteästi myös Tradeka–yhtymän toimintaan".

– Yhteisvastuun korostaminen ja panostaminen vastuulliseen toimintaan on yksi Tradekan vahvuuksia eikä suinkaan liiketoiminnan rajoitin.

UP/Jouko Hovi

Faktoja

Osuuskunnan jäsenmäärä on vajaa 300 000.
Edustajiston vaalit käydään 5.-25.3.2010.
Niissä valitaan 110 edustajaa kuudeksi vuodeksi.
Äänestäneiden kesken arvotaan yli 1 100 kylpylä– ja hotellilahjakorttia, yhteisarvoltaan yli 100 000 euroa.
Jokainen äänestäjä palkitaan kahvisetelillä.

Lisää Tradekan sivuilta
www.tradeka-yhtyma.fi/tradeka-yhtyma/vaalit.html

 
< Edellinen   Seuraava >