Demareita

 
 

Kirjautuminen






Salasana unohtunut?
Kirjautuminen vain ylläpidolle.
Etusivu
Kouluille imagorahaa PDF Tulosta Sähköposti
02.02.2010

elina_lehto_haggroth_netti.jpgOpetusministeriö on myöntänyt Vantaan kaupungille erityisavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen vuodelle 2010. Saatu avustus käytetään opetusryhmien koon pienentämiseen. Lisäksi nykyisten perusopetusryhmien rinnalle perustettavilla uusilla opetusryhmillä tavoitellaan luokkakoon pienentämistä. Vuodelle 2011 opetusministeriöstä ei avustusta ole kuitenkaan luvattu, joten uhkakuvana on, että opetusryhmät kasvavat vuoden 2010 jälkeen.5036.png



Kuuntele mitä apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth sanoo Vantaan saamasta valtion erityisavustuksesta, joka on tarkoitettu perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen ja mitä tällä rahalla tehdään. Haastattelijana Eva Maria Loikkanen. Kuuntele tästä>

 

- Perusopetuksen opetusryhmien koon määräytyminen ei voi olla projektiluontoisen avustuksen varassa, vaan sen rahoituksen pitäisi kuulua pysyvästi valtionosuusjärjestelmään, toteaa Vantaan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä.

 

- Valtio ei ole pystynyt antamaan takeita sille, että tänä vuonna opetusryhmien pienentämiseen saatu avustus jatkuisi. Vantaa on kasvava kaupunki, jonne muuttaa paljon lapsiperheitä ja perusopetuksen rahoitus on pitkälti valtionosuusjärjestelmän varassa. Yhden vuoden tuki ei kauaksi kanna, Kähärä jatkaa.

Nykyisen hallituksen periaatteisiin kuuluu hoitaa yhä enemmän lakisääteisiä asioita ns. projektiluontoisten avustusten kautta. Niillä saadaan hetkellisesti kiillotettua kunkin ministeriön imagoa, mutta kuntien ongelmat vain siirtyvät tulevaisuuteen.

- Hallituksen tulisi keskittyä rahoittamaan valtionosuusjärjestelmän kautta perusopetuksen vakiintuneita toimintoja, kuten opetusryhmien pienentäminen kasvavissa kaupungeissa. Kaikenlainen kikkailu erilaisilla valtionosuusjärjestelmän projekteilla pysyvissä toimintamuodoissa on pienten koululaisten kannalta silmänlumetta.

Lisätietoja:

Sirkka-Liisa Kähärä, sd- valtuustoryhmän pj. 050-521 7189

Hanna Kuntsi, sd-valtuustoryhmän 2.vpj. 050-3100 676

 
< Edellinen   Seuraava >