|
Vantaan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Markku J Jääskeläinen aloittaa kirjoitussarjan joissa kirjoitetaan vantaalaisia koskettavista ajankohtaisista asioista. Uusi kirjoitus julkaistaan n. viikon välein kevään 2010 aikana.
---------------------------------------------------------------------------
Näin
Kuusamon kentällä hassun näyn. Japanilaisella turistilla oli
päällään shortsit, joiden alle oli jostain haalittu verkkarit.
Ulkona oli pakkasta tuollaiset 30 astetta. Matkakumppanin menoa
tuntui keventävän kuitenkin se, ettei tällä näkynyt olevan
lainkaan matkatavaroita. Ne olivat hukkuneet matkalla.
Mahtoi
turistiparalla olla totuttelemista Kuusamon talveen. Seuraavana
aamuna paikallisesti mitattiinkin talven pakkasennätys, miinusta
37,1 astetta. Tätä voi jo kutsua hyvillä mielin elämysturismiksi!
Joulukuussa
havaitsin, että kansallinen lentoyhtiömme oli eräs suurimpia
mainostajia kansainvälisillä kanavilla, muun muassa Eurosportilla
ja CNN:n Eurooppaan suunnatuissa lähetyksissä. Pieni poronvasa
jolkotteli hellyttävästi laumansa luo niin, että se varmasti jäi
mieleen. Viestinä oli suorin tie Aasiaan.
Seurattuani
kampanjaa olin aidosti isänmaallisen ylpeä. Kyllä meillä osataan!
Vähältä piti, etten herkkänä henkilönä vuodattanut muutamaa
kyyneltä mainoksen äärellä. Valitettavasti kaikki, mikä seurasi
kampanjointia, veti maton tämän hienouden alta.
Jos joku
tarttui viestiin - se kai lienee ollut tavoite – ja matkusti
Helsinkiin tai Vantaan kautta itään, saattoi edessä olla
totaalinen pettymys. Hyvin nopeasti saattoi käydä ilmi, että
matkustajalle yhteys Aasiaan on todella nopein ja ekologisin, mutta
matkatavaroilla edessä olikin exodus, joka saattoi sotkea
matkasuunnitelmat alkuunsa.
Shortsihousuinen
turisti Kuusamon pakkasessa saattaa tuoda iloa kanssamatkustajille,
mutta karkottaa taatusti kyseisen turistin näiltä leveyksiltä.
Tämän jälkeen tarvitaan taas paljon ponnisteltuja saada kehitys
taas myönteiselle uralle.
Jos
lehtitietoihin on uskomista, on onnistuttu tekemään toiminnoilla,
joiden vuosiliikevaihto on 30 miljoonan euron luokkaa, yli 20
miljoonan euron tappiot koko yhtiölle. Tällä saattaa päästä jo
ennätystenkirjaan.
Lentoyhtiön
suunnasta on annettu ymmärtää, että tämäkin ulkoistus toteuttaa
yhtiön strategiaa. Ellei strategiaksi ole valittu yhtiön
saattaminen pysyvään alennustilaan, näkemystä on vaikea ymmärtää.
Aiemmin
luulin, ja vantaalaisena päättäjänä myös luotin, että
lentoyhtiömme suuri strateginen linja on vahvistaa asemaansa Aasian
liikenteessä. Tähän linjaan sopii erityisen huonosti sössiminen
perusasioissa. Kyllä matkatavaroiden kuskaaminen kuuluu oleellisena
osana lentobisnekseen, eikö vain? Se on siis ydintoimintoja siinä
kuin lentotoimintakin.
Sinänsä
lentoyhtiömme taistelu valtavirtaa vastaan on kadehdittavaa. Kun
muualla yhteiskunnassa annetaan asiakkaiden entistä enemmän
palvella itseään, lentomatkustajille matkatavarat toimitetaan
kotiin ihan taksipelillä. Siinä näkyy palvelukulttuuri
jalkautettuna!
Televisiossa
haastateltiin matkatavaroita käsittelevää työntekijää. Hän ei
niinkään valitellut nykyistä olotilaansa vaan pelkäsi
tulevaisuuttaan. Luulen, että tässä hän toi esille koko tämän
ulkoistamisen suurimman virheen. Se tehtiin pikaistuksissa eikä
siinä ajateltu seurauksia yhtiölle eikä työntekijöille.
Maassamme
on lukuisia hyviä esimerkkejä onnistuneista ulkoistuksista. Miksi
niistä ei malteta ottaa oppia? Miksi on ajauduttava törmäyskurssille
henkilöstön kanssa? Miksi on aiheutettava asiakkaille vaikeuksia?
Miksi on aiheutettu itselleen miljoonatappiot? Kyseessä on
laajamittainen ammattitaidottomuus, jota ei voi millään perustella.
Miksi
niin moni menestyvä suomalaisyritys on onnistunut, mutta
lentoyhtiömme ei. Miettikääpä sitä!
Kotikaupungissani
Vantaalla on yli 20 000 ihmisen työpaikka tavalla tai toisella
kiinni toimivasta lentoliikenteestä. Välillisesti vaikutus ulottuu
jokaiseen kaupunkilaiseen. Meille ei ole lainkaan yhdentekevää,
kuinka tällä tärkeällä toimialalla sujuu. Nyt nähdyn kaltaisiin
virheisiin ei meillä varmasti ole varaa.
Markku J
Jääskeläinen
puheenjohtaja
|