Tarja Eklund: Budjettiesitystä kritisoidaan oikeutetusti.
06.09.2010
Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n mielestä budjettiesitys tarkoittaa, että palkansaajat joutuvat maksamaan veroina yritysten Kela-maksun poiston. Hallitus jatkaa näin epäoikeudenmukaista ja eriarvoistavaa veropolitiikkaansa.
Budjetin valmistelun yhteydessä Katainen kantoi huolta yritysten kilpailukyvystä. Palkkaneuvottelijoilta toivotaan malttia, jotta suomalaiset yritykset ja työntekijät pystyisivät peittoamaan kilpailijansa.
Miksi ei olla huolissaan työntekijästä jonka täytyy palkallansa elää ja maksaa kaikki tulevat energia, - ja ympäristöverot yhä kallistuvina asumiskustannuksina? Nuoret asuntovelkaiset lapsiperheet joilta uhataan viedä lisäksi asuntolainojen verovähennysoikeus tuntevat syystä itsensä petetyksi.
Porvari-vihreä hallitus on ohjeistanut
kannattajansa toteuttamaan kunnallisten palvelujen yksityistämistä
ja osakeyhtiöittämistä kunnissa. Perusteena yksityistämiselle on
käytetty kustannusten läpinäkyvyyden lisäämistä,
kustannustehokkuutta ja yksilön valinnan vapautta. Vauhti on ollut
kunnissa hurjaa ja samaan tavoitteeseen on joutunut Vantaakin
porvareiden ja vihreiden politiikan myötä.
Vantaalla kokoomus, vihreät ja osa
perussuomalaisista ovat valmiita siirtämään kunnallisten
palvelujen tuotannon täysin yksityisille osakeyhtiöille. Sosiaali-
ja terveyspalvelujen yksityistämistä edistetään erilaisten
selvitysten kautta.
Vantaalla on yhtälailla suuria luontoalueita kuin valtateitä, lentokenttä että edelleen täydentyviä rakennettuja alueita. Ympäristölautakunta ja sen rakennuslupajaosto pitävät huolta sekä rakentamattomasta että rakennetusta ympäristöstämme. Vaadimme toisaalta purojen ennallistamista, jotta yllättävän runsas kalakantamme voisi paremmin, toisaalta pyrimme huolehtimaan siitä, että Vantaalla rakennetaan kestävää ja viihtyisää kaupunkirakennetta, toki asemakaavojen viitoittamalla tavalla.
Ensimmäisen toimintavuoden aikana on tullut selväksi, että oli lama tai ei, niin Vantaalla tapahtuu niin rakentamisessa kuin yrityselämässä. Jotta rakentamaan päästään, pitää alue usein joko louhia tai joskus jopa saastuneet maat vaihtaa. Näihin tarvitaan lupia, joiden myöntämiseen ympäristölautakunta osallistuu. Samoin mikäli rakennettavassa rakennuksessa on sellaista toimintaa, joka vaatii ympäristöluvan, lautakunta on mukana sen määräyksiä luomassa.
Kirjoittajavieraanaon nyt kaupunginvaltuutettu, vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan
pj Hanna Kuntsi /sd)
Onnellisen lapsuuden, nuoruuden ja tasapainoisen aikuisuuden
saavuttaminen ei ole mitään rakettitiedettä, vaikka siltä se nykyään välillä tuntuukin.
Lapsella pitää olla koti, puhtaita vaatteita, rakkautta ja ruokaa. Kaikki sen
jälkeen on ikään kuin kaupan päälle.
Tilakeskuksen kiinteistö-, ateria- ja
siivouspalvelujen yhtiöittämisestä on sovittu Vantaa-sopimuksessa.
Sopimus syntyi vain sillä demarien vaatimalla edellytyksellä, että
tilakeskuksen palveluyhtiöistä tehdään kaupungin
sataprosenttisesti omistamia yhtiöitä. Se on demareille edelleen
kynnyskysymys.
Yhtiöt palvelkoot vain kaupunkia
Vähintään yhtä tärkeätä on, että
yhtiö tai yhtiöt myyvät palvelujaan vain kaupungille ja sen
toimialoille tai mahdollisesti muille kaupunkikonserniin kuuluville
yksiköille. Mutta ei ulkopuolisille, esimerkiksi muille yrityksille,
vaikkapa pankeille tai kaupoille. Sitä tarkoittaa in-house
-toiminta.